Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku
lauantai 17. tammikuuta 2015
Hummus
Keittiöstä terveisiä. Makeita kakkuja on täällä leivottu tämä iltapäivä. Nuorimmaisen synttärijuhlat edessä ja kakkumenekkiä arvioiden on leivottu :) Makeiden leivonnaisten keskellä ensimmäisen hummus- version kokeilu myös tehty. Kuvassa hummus ilman oliiviölyjä. Tahinia, kikherneitä, sitruunaa,suolaa ja öljyn kombo toimii kivasti lisukkeena tai leivän päällä voin asemesta. Josko sitä ottaisi askeleen terveellisempään suuntaan, ainakin silloin tällöin :) Kirjastosta tänään leipäjuuren tekoon perehtyvä kirjakin lähti mukaani, oman leivän leipominen kun olisi fiksua leivinuunissa, samalla kun lämmitetään nyt talvella taloa.
Kiitos paranemis-tsemppauksista, käsi tuntuu hiukkasen toipuneemmalta. Vielä malttilinjalla mennään...
tiistai 13. tammikuuta 2015
Kohti valoa
Uuteen alkaneeseen vuoteen tervehdys! Lunta on kivasti saatu, on talven tuntu ja valoisuus! Näin sen kuuluu ollakin tässä kohtaa vuotta.
Joululoma toi taukoa syksyn uurastukseen ja levon päiviä työstä. Pieni maiseman vaihdoskin uuden vuoden kynnyksellä teki terää. Hiljalleen on palattu työn äärelle, varovaisin ottein kylläkin sillä jostain käsi kipeytyi lomalla. Ilmeisesti lihaksia olisi syytä pitää koko ajan työssä kun sitten lepo toi mukanaan kivun... ;) Fysioterapeutin hyvillä ohjeilla mennään nyt ja uskon että kyllä tämä tästä. Dreijaaminen ei onneksi tuota pahasti kipua ja siitä olen iloinen :) Käsityöläiselle käsikipu on haasteellinen tilanne ja malttia tietysti nyt tarvittaisi.
Meillä on kaksi tammikuun lasta, joista toista on jo juhlittu. Pienesti, mutta kuitenkin. Nuorempi tammikuun lapsi sen sijaan haluaa isommat juhlat. Jouluruusu on vielä voimissaan ja puskee uutta vartta. Toivon sen kestävän pitkälle kevääseen jotta saan sen istutettua pihalle.
Kohti valoa, sitä kohden on hyvä mennä!
tiistai 23. joulukuuta 2014
Joulu
Oikein levollisen ja ihanan joulun toivotus luoksesi! Täällä on vihdoin päästy jouluruokien valmistukseen; pipareita, taatelikakkua, lihapullia, porkkanalaatikkoa ja paistia...Kiire on takana ja se on ihana tunne!Yhtä suurella innolla kun mietin kaikkia viime hetken valmisteluja ja ruokia, odotan huomista puolen päivän aikaa kun kuuntelen joulurauhan julistuksen. Se kuuntelu on aina yhtä vahva kokemus. Näinä päivinä olen lauleskellut joululauluja taustamusiikin tahdissa ja käärin vielä muutamat lahjat pakettiin..Valoisuus tuli sopivasti lumen muodossa, valkoinen joulu <3
torstai 4. joulukuuta 2014
Joulukuun tuomaa
Joulukuu! Kranssiin sujautin jotain jouluista tämän kuukauden kunniaksi. Käpyjä, sammalta ja kanelin tuoksua. Haaveilen metsäreissusta ja sammalen hausta, niillä saa kummasti joulua tupaan :) Dreija vaan pyörii siihen malliin etten metsään taida ennättää, jospa lähempänä joulua... Ensi viikolle olisi kaksi pop up kauppaa avattava ja vaikka toisaalta jännittää kaiken suhteen, toisaalta olen innoissani! Ensimmäinen on JouluSHOP, lasipalatsissa ja se on seitsemän naisen yhteinen ponnistus. Joku meistä jo lupasi joulukuusen ja männyn oksia tuovan putiikkiin.. Uskon että siitä tulee ihana, oikeasti :)
Adventin aika on alkanut. Tänään nuorimmaisemme keksi touhuta extempore pikkujoulut muutamalle kaverilleen. Joululauluja, pipareiden syöntiä ja leikkiä... Oli hauskaa oikeasti katsella sivusta lasten iloa. Sitä tahdon löytää muistakin joulukuun tuomista hetkistä, vaikka olisi kiireitä tai muuten pimeältä tuntuvia hetkiä.
Puurokulhoja kuvassa, tuotteet kivitavaraa ja sopivat myös tiskikonepesuun tarvittaessa.
Voi hyvin, sinä joka tänne löysit <3
torstai 27. marraskuuta 2014
Joulutunnelmaa
Marraskuu lähenee loppuaan ja ensimmäinen adventti kynnyksellä. Sammalella vuorattu adventtikynttelikkö odottaa paikallaan, ensimmäiset piparitkin paistettu ja glögit lämmitetty. Nimittäin kun alkaa kiireinen aika, jolloin joulumyyjäiset vie ison osan ajasta, täytyy nauttia hiukkasen etukäteen näistä asioista ;) Pysähtyä silloin kun voi. Sitten vasta ihan joulun kynnyksellä tiedossa tauko ja lomapäivät tiedossa. Onneksi isot lapset ovat lupautuneet olemaan avuksi tulevana sesonkiaikana sen miten pystyyvät. Huomenna vanhin poikani luputui toiseen myyntipaikkaan, kun itse olen toisaalla..
Kuvassa rouhea muki, sopii glögimukiksi myös hyvin. Ulkona on harmaan karua ja surullisen herkkää tunnelmaa. Kivikkomuurilla takapihalta tallentui kivikkokasvi kuvaan.
Huomasin että pitkäksi muodostui tauko täältä sitten viime päivityksen. Olen ottanut levon kannalta nämä päivitykset tänne, ei paniikkia vaan rauhallisella otteella.
Nyt tervehdys joulunalusaikaan ja kauneutta tulevaan joulukuuhusi!!
perjantai 3. lokakuuta 2014
K y n t t i l ä n v a l o s s a
Kynttilävarastoa olen tutkinut josko tarvitsisi täydennystä niihin lasipurkkeihin joissa kynttiöitä tavallisesti säilytän. Paljon niitä näyttää olevan ja moneen iltaan, joten riittänee nyt ens alkuun :) Yllättäen tulikin nämä pimeät illat. Mihin oikein hävisi ne "siltäväliltä" olevat hämärät illat, tuli valoisan kesän jälkeen heti pimeät. Tältä ainakin tuntuu.
Kynttilänjalkoja olen dreijaillut ja edellisessä
myyntitapahtumassa mustat korkeat kynttilänpidikkeet kun teki kauppansa, niin uskaltauduin tehtailemaan muutamat lisää. Pinta vaikuttaa lopputulokseltaan kuin olisi valurautaa, mutta ei, ihan on keramiikkaa mustalla mattaisella lasittella :)
Huomenna Hyvinkäällä Knehtilän tilan syyspäivä tiedossa, odotan vanhan ajan tyylistä meininkiä luomuviljelijöiden parissa ja isojen peltojen ympäröimässä miljöössä. Tällaiset tapahtumat tuntuvat yksinkertaisesti toimivan. Sadonkorjuuteemalla pitkälti mennään. Itsekin viikolla keräsin maasta porkkanat ja punajuuret ja olen kiitollinen pienestä kasvimaan sadostani. Kokeilunhaluisena olisi mielessä punajuurisuklaakakku. Saa nähdä josko viikonloppuna meillä sellainen paistuisi, näistä oman maan punajuurista :)
Kaunista kuulasta syysviikonloppua!
mmm
tiistai 30. syyskuuta 2014
P u o l u k k a p a i
Syyskuun vikaa viedään, tervetuloa lokakuu! Puolukkapiiras leipoutui pain muotoon eli taikinakuoren välissä puolukkatäyte. Täytteessä puolukoita, sokeria, kanelia ja vaniljasokeria, taikinassa täysjyväjauhoja mahdollisismman paljon. Toimii kyllä!
Mieluisin läksyjentekopaikka meillä lienee keittiön pöydän äärellä, usein myös tähtään itse tauon työstäni samaan hetkeen kun ensimmäinen koululainen kotiutuu. Lokakuulla tiedossa koululaisilla syysloma, isoimmat laskevat jo päiviä siihen :)
Lokakuulla myös tiedossa heti ensi viikonloppuna (la 4.10) Hyvinkään Knehtilän tilalla syysmarkkinat, jonne olen menossa keramiikkani kanssa. Luvassa kädentaitajia ja luomutuotteiden viljelijöitä. Kaikki aidossa maalaismiljöössä ja uudessa navettakahvilassa tuoksuu herkut ja kahvi. Täältä olen usein luomuviljelijöiden kanssa keskustellessani saanut kivoja ruokavinkkejä, ehkäpä taas tälläkin kertaa kuulen heitä mieluusti :)
Tervetuloa sinullekin!
Tilaa:
Kommentit (Atom)