Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulukuun tuomaa





Joulukuu tuntuu tulevan aina yllättäin, ainakin täällä on se tunne. Ehkäpä sitä tunnetta vahvistaa "pieni tonttupaja" täällä joka valmistaa sesonkiin tuotteita ;)

Toinen adventti ja kaksi kynttilää palaa heti aamusta aamupalapöydässä. Täällä edessä tänään vuoden viimeisen myyntitapahtuman päivä Helsingin Kaapelitehtaalla, Ornamon Design Joulu. Jos siis liikut Helsingissä, niin tervetuloa moikkaamaan :) 
Tämän jälkeen tuotteiden tilaus tapahtuu lähinnä sitten verkkokaupan kautta (www.tuias.net sivuilta kohdasta "kauppa"), jota ensi viikolla (loppuviikosta) tarkoitus päivittää tuotteiden osalta kun vielä olisi tarkoitus lasituspolttaa uunilliset tuotteita :) 

Nyt hyvää toista adventtia ja joulun odotusta!




perjantai 2. marraskuuta 2018

Marrasharmaata



Hyvää pyhäinpäivää! 

Marraskuulle ollaan myös tultu. 
Täällä aikainen aamu tänään, blogia raapustan aamupalan äärellä (ja evääksi kananmunia kiehumassa) ennenkuin starttaan Lahden suuntaan. Lahdessa on Kätevä&Tekevä -messut sekä tänään että huomenna eli toivotan myös tervetuloa Lahden messuhallille tänä viikonloppuna :)

Kuvan kattauksessa on yhdistelty eri astiasarjojeni tuotteita: white, rugged serie ja smooth serie. Toimivat ihan kivasti sovussa vaikka ovatkin "eri sarjoja" ;)

Hyvää marraskuun jatkoa ja tule ihmeessä moikkaamaan kojulleni tulevissa joulun ajan myyjäisissä :) Kenties jo tänään :)

Voi hyvin!!

Tuija

maanantai 8. lokakuuta 2018

Tauon jälkeen



Pitkästä aikaa moikka!

Tänne blogin puolelle tuli pakosta pieni tauko, sillä tietokone sanoi kesällä sopimuksensa irti. Olin siis vailla konetta näin pitkään. Onneksi nykyään puhelimella kyllä hoituu sähköpostit ja lähes kaikki  muutkin asiat näppärästi, mutta kyllä sitä konettakin aina välillä tarvitsee... Tunnustan, tein kyllä vähän välillä tietokonella hommia, nimittäin usein kun mieheni lopetti työnsä omalla tietokoneellaan niin niinä hetkinä kipitin hänen koneelleen tekemään välttämättömät hommat :)
Nyt on sitten uusi kone, pieni mutta näppärä!

Toivottavasti sinulla on ollut hyvä syksy?!
Syksy on nyt kenties kauneimmillaan... Ruskaa joka puolella. Kuulaita aamuja ja kaunista. Vaikken syksyihminen niin olekaan, niin tämä väriloisto ja metsäretket sienestäen ovat parhautta <3

Täällä oli tänään siitä erikoinen päivä että sain laittaa kauas maailmalle pakettia, Japaniin asti. Kuvassa näkyviä tuotteita. Siellä aloittaa nimittäin seuraava jälleenmyyjä, jos siis paketti pääsee vaan turvallisesti perille. Paljon oli selvitettävää kuljetusfirmalle, tulliin, kirjanpitäjälle ja verottajallekin... Vihdoin kaikki tullauspaperit sain tehtyä ja paketti noudettiin pajaltani tänään. Euroopan sisälle yksityisille asiakkaille on siis pakettia aiemmin lähtenyt, mutta nyt ensimmäinen kerta Euroopan ulkopuolelle.

Pian lähestyy myös seuraavat messut, Lahdessa Kätevä&Tekevä (3-4.11). Vielä jokunen viikko, mutta pian kuitenkin.

Hyvää alkanutta lokakuuta sinulle! Jospa nyt sitten tännekin uuden koneen myötä päivittyisi useimmin postauksia :)
'
Tuija/Tuias

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Turun käsityömarkkinoille





Hyvä huomen kesäkuun viimeiseen päivään!

Aamu on aikainen ja aivan pian täällä startataan kohti Turkua. Turun Aurajoen varrelle on jo torstaista lähtien asettuneet monet käsityöläiset ja pystyttäneet kojujaan, meikäläinen liittyy täksi päiväksi joukkoon mukaan. Tosin tällaisena yhden päivän paikan varanneena olen käsityöyrittäjistä nähden "tois puol jokke" eli valmiissa kojussa (vaikka käsityöyrittäjä täälläkin ;)) Paikka on sama kuin viime vuonna. Säätiedotusta on seurattu ja tänään näyttäisi tulevan ihan hyvä sää, ei kovin lämmin mutta ei sateinenkaan :)

Tule moikkaamaan jos samoilla suunniilla liikut :)






maanantai 21. toukokuuta 2018

Terkkuja järvimaisemista ja uusi jälleenmyyjä







Tervehdys! 


Viikonloppu takana ja mökkimaisemista terveiset! Kuvia ladatessa huomasin että jokainen kuva on näköjään ihan eri kokoinen, mutten anna sen nyt häiritä. Ovat kännykällä nappastuja :) 

Enpä varmaan aiempina vuosina olekaan heittänyt talviturkkia järveen tässä vaiheessa toukokuuta, mutta nyt lämpöiset ilmat olivat lämmitäneet veden sen verran hyvin että meikäläinenkin uskaltautui pulahtamaan -tosin huudon kera ;) 
Viikonloppu itsessään ei niin kovin helteinen ollut, mutta nyt taas alkanut viikko tuntuu helteiseltä. 

Keramiikkani ystäville tiedoksi että viikonlopun aikana tuli uusi jälleenmyyjä :) Hankasalmen liikenneasema Jari-Pekkaan on rakentunut Suomi-Shop osasto, jossa siis vain kotimaista kädentaitoa on esillä. Täällä on omista tuotteistani tarjolla enimmäkseen rouhean sarjan tuotteita sekä hiukan valkosaven astioita. Myös Lahden Sataman käsityökauppa Ulpukkaan on toimitettu lisäystä ja Jyväskylän toivolan Vanhalle Pihalle :) Jospa näistä olisi iloa valmistumislahjoja etsiville ja muutenkin :) 




Hyvää ja lämmintä toukokuun loppua,

Tuija/Tuias

lauantai 12. toukokuuta 2018

Terveisiä Suomenlinnasta








Toukokuun päiviin tulikin yhtäkkiä kesä! Lehdet ovat jo puhjennet puihin ja lämpöasteet hellii... 
I H A N A A !!!! 
Helatorstaina piipahdimme kauniissa ja keväisessä Suomenlinnassa, osittain vapaapäivän kunniaksi. Vaikka päivä oli aurinkoinen ja lämmin, niin tuuli tuolla saarella tuntuu helposti viileähköltäkin ja jollain näkyi ihan toppatakki olevan päällä :) Mistä lienee muuten johtuvan että Suomenlinnassa tuntuu olevan aina ihan kuin olisi sunnuntai! Sellainen sunnuntaifiilis, rauhallista ja levollista joka puolella <3 

Ilo oli talvella valmistaa kahvikuppeja yhteen Suomenlinnan kahvilaan, Cafe Siloon. Silo avasi viime talvena siis ovensa. Cafe Silo sijaitsee melko lähellä Suomenlinnan lauttalaituria, osoitteessa Suomenlinna C10. Nämä kahvilakuvat on napattu tästä kahvilasta ja nyt tilauksesta toimitimme tyttäreni kanssa helatorstaina teesihtejä myös myyntiin sekä teemukeja. Kahvikuppejani täältä voi myös hankkia mukaan joko mustana tai tumman sileän saven sarjaa.

Muutamat seuraavat tapahtumat on muuten nyt päivitetty tuonne nettisivujen puolelle (http://www.tuias.fi/tapahtumakalenteri) eli parin viikon päästä Jäke kukkii markkinoilla Järvenpäässä ja kesäkuun lopulla vuorossa Turku. Muutamia ruukkuja on valmistunut ja jonkun vielä ehtii dreija pyörittämään tuonne kukkateemaiseen tapahtumaan. Toki tuttuja mukeja ja muuta sarjaa kojultani myös saa :) 

Tänään suunnitelmissa jo lähteä kukkaostoksille, jos jonkun kukan jo hankkisi sisääntulokuistille ja laittaisi takapihalla kasvimaata, pillisipulia, pinaattia ja salaattia nyt ainakin :)

tiistai 1. toukokuuta 2018

Tauon jälkeen...












 Ohhoh kun venähti piiitkäksi tauko täältä blogimaailmasta! Ei ollut alkuun edes tarkoitus, mutta yllättäen tässä näin vaan näköjään pääsi käymään... Kylläpäs alkuvuosi meni vauhdilla, sen voi nyt todeta! Näköjään uudenvuoden päivänä edellinen postaus ja nyt neljän kuukauden paussin jälkeen moikkanen ja vilkutus :) Ollaan jo vappupäivässä tänään, hups!!

Paljon mahtui noihin kuukausiin ja mietin millä kuvilla niitä kuvaisin tähän postaukseen. Valitsinpa siksi kohokohdat ja ne kuvat jotka kuvaavat tätä alkuvuotta mieleenpainuvimmin. Mukavimmat muistot ja kuvat tässä olivat Punaisenmeren rannalla Eilatissa sekä Jerusalemissa lomaillessa helmikuussa sekä sitten uusimmat aikaansaannokset keramiikan ääreltä. 

Eilat oli mukava kaupunki kokea ja merivesi siellä ihmeellisen kirkasta! Veden läpi pystyi ihan oikeasti ihastelemaan kirkkaissa väreissä uivia kauniita kaloja ja siinä jo oli ihmettä kerrakseen! Merivesi oli vielä sen verran lämmintä, että siinä pystyi hyvin uimaan. Airbnb asunnostamme oli näkymä Punaiselle merelle ja siellä oli mukava talven keskellä nähdä ja nauttia viikon verran pilkahdus auringosta. Teimme pikaisen reissun myös kuolleelle merelle sekä Jerusalemiin, Betlehemiin sekä Timnan puistoon joka oli mukava kokemus ihmeellisine kivineen ja vuoristoineen. Paljon jäi Eilatin mahdollisuuksista kokematta, mm muuttolintujen bongauspaikka ja vuorilla kävely, mutta ne jääkööt haaveeksi josko joskus taas... Haaveitahan saa olla ;) Mainittakoon myös että falafelit Israelissa ovat todella hyvää "katuruokaa", oikein sellaista fressiä herkkua, sitä jäin myös kaipaamaan <3

Keramiikan osalta muutamia uutuuksia on kevään aikana syntynyt; kahvinsuodattimia ja tarjoilulautasia tuttujen töiden ohella. Tarjoilulautaset ovat hiukkasen haasteellisia tehdä ja tahtovat lasituspoltossa vääntyillä, alan jo hiukkasen miettimään että onkos sillä ihan kauheasti väliä jos kakku niissä on sitten hiukkasen vinossa... ;) No, koetan silti sitkesti tehdä ja saada onnistumaan tasaisemmin. Mutta käsityö on tällaista <3


Tällaisella pikaisella tervehdyksellä nyt toukokuuhun moikkanen ja vilkutus! Täällä ollaan taas ja toivottelen oikein hyvää ja lämpenevää kevättä! Kesää kohden <3

Ps. Jos muuten olet instagramissa, niin sielläpä sitten ahkerammin ja helpommin päivitän kuulumisia. Löytyy osoitteesta @tuiaskeramiikka

Tuija











maanantai 1. tammikuuta 2018

Alku










Uuden alku. Ollaan tultu vuoteen 2018! Uuden vuoden ensimmäinen päivä on kääntynyt jo iltaan. Oikein hyvää alkanutta vuotta tahoillenne! 

Täällä joulun aika työn ja joulun laittamisen tähden oli niin kiireistä, että tänne blogin puolelle ei aika vaan riittänyt tulla rustaamaan kuulumisia. Joulun aika tuli ja toi rauhoitumisen kaiken kiireen keskelle. Toivottavasti myös teidän lukijoiden joulu meni hyvin! Koen todella tärkeänä pysähtyä jouluisin joulun sanoman äärelle ja löytää siitä merkitystä. Se on hyvä rauhoittumisen hetki ja mahdollisuus.


Kiitoksen paikka on taas tässä kohtaa kun yksi vuosikin on taas kuljettu loppuun eli kiitos kun olette monet olleet tukemassa ja kannustamassa, te kaikki asiakkaat, yhteistyökumppanit jne... Ilman teitä ei tällä käsityöläisellä olisi töitä <3 Monta mukavaa ja antoisaa työprojektia ja kohtaamista oli vuoden 2017 aikana. Monia asiakkaita tapasin messuilla, markkinoilla ja omalla pajalla, myös jälleenmyyjien hyllyjä yritin kovasti täyttää mutta huomasin tässä loppu vuodesta että paljon jouduin myymään myös "eioota". Tämä etten pysy aina ihan kysynnän mukana, niin harmitti kyllä. Käsityöläisellä kädet kun eivät ole yhtä sukkelat kuin tehtaan koneet... Tuotteiden tekeminen on yhden ihmisen käsillä kyllä rajallista. On ollutkin pohdinnassa miten tähän tilanteeseen toisi muutosta. Ehkäpä tämä vuosi voisi jotain uutta tuoda sen ratkaisemiseksi, toivon...  Tiedän että moni ymmärtää ettei tuotteita aina välttämättä siis saa heti ja kiitän siitä ymmärryksestä <3


Aivan vuoden 2017 lopulla yhden projektin kuvat julkaistiin tässä linkissä olevassa 

https://www.friedatheres.com/zarte-inspiration-in-gruentoenen -hääblogissa. Tätä ko juttua oli viime syksynä  moni taidokas tekemässä yhteistyössä. Syntyi kaunis ja näyttävä kokonaisuus, kuten kuvista näkyy. Ilo oli olla mukana astioideni osalta mukana tässä projektissa. Tähän vuoden ensimmäiseen postaukseen laitoin myös näitä upeita http://photo.willowvisuals.fi/ kameran takaaa otettuja kuvia ja alla tässä listattuna tässä projektissa mukana olleet kaikki tekijät:

Creative direction & styling:https://www.blankcanvasworkshops.com/
Photography & Paper art: http://photo.willowvisuals.fi/,http://willowvisuals.com/
Model: Laura Roivainen / Instagram: @laura.roivainen
Hair adornments:https://www.aino-shop.com
Florals: http://wwwhttp://www.helmivillakko.com/
Bridal dress:http://heidituisku.fi/
Boudoir dress:https://vienohelsinki.fi/
MUA: www.meliinasavela.fi
Hair: www.yazzhair.fi
Ceramics: www.tuias.fi
Venue: www.oitbackagard.com


Tuolta hääblogin linkistä (yllä) kannattaa vaikka käydä katsomassa halutessaan lisää kuvia. Latasin tähän vain osan.


Nyt kaikkea hyvää juuri alkaneelle vuodelle teille kaikille! 
Valoa kohden <3