Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

maanantai 1. tammikuuta 2018

Alku










Uuden alku. Ollaan tultu vuoteen 2018! Uuden vuoden ensimmäinen päivä on kääntynyt jo iltaan. Oikein hyvää alkanutta vuotta tahoillenne! 

Täällä joulun aika työn ja joulun laittamisen tähden oli niin kiireistä, että tänne blogin puolelle ei aika vaan riittänyt tulla rustaamaan kuulumisia. Joulun aika tuli ja toi rauhoitumisen kaiken kiireen keskelle. Toivottavasti myös teidän lukijoiden joulu meni hyvin! Koen todella tärkeänä pysähtyä jouluisin joulun sanoman äärelle ja löytää siitä merkitystä. Se on hyvä rauhoittumisen hetki ja mahdollisuus.


Kiitoksen paikka on taas tässä kohtaa kun yksi vuosikin on taas kuljettu loppuun eli kiitos kun olette monet olleet tukemassa ja kannustamassa, te kaikki asiakkaat, yhteistyökumppanit jne... Ilman teitä ei tällä käsityöläisellä olisi töitä <3 Monta mukavaa ja antoisaa työprojektia ja kohtaamista oli vuoden 2017 aikana. Monia asiakkaita tapasin messuilla, markkinoilla ja omalla pajalla, myös jälleenmyyjien hyllyjä yritin kovasti täyttää mutta huomasin tässä loppu vuodesta että paljon jouduin myymään myös "eioota". Tämä etten pysy aina ihan kysynnän mukana, niin harmitti kyllä. Käsityöläisellä kädet kun eivät ole yhtä sukkelat kuin tehtaan koneet... Tuotteiden tekeminen on yhden ihmisen käsillä kyllä rajallista. On ollutkin pohdinnassa miten tähän tilanteeseen toisi muutosta. Ehkäpä tämä vuosi voisi jotain uutta tuoda sen ratkaisemiseksi, toivon...  Tiedän että moni ymmärtää ettei tuotteita aina välttämättä siis saa heti ja kiitän siitä ymmärryksestä <3


Aivan vuoden 2017 lopulla yhden projektin kuvat julkaistiin tässä linkissä olevassa 

https://www.friedatheres.com/zarte-inspiration-in-gruentoenen -hääblogissa. Tätä ko juttua oli viime syksynä  moni taidokas tekemässä yhteistyössä. Syntyi kaunis ja näyttävä kokonaisuus, kuten kuvista näkyy. Ilo oli olla mukana astioideni osalta mukana tässä projektissa. Tähän vuoden ensimmäiseen postaukseen laitoin myös näitä upeita http://photo.willowvisuals.fi/ kameran takaaa otettuja kuvia ja alla tässä listattuna tässä projektissa mukana olleet kaikki tekijät:

Creative direction & styling:https://www.blankcanvasworkshops.com/
Photography & Paper art: http://photo.willowvisuals.fi/,http://willowvisuals.com/
Model: Laura Roivainen / Instagram: @laura.roivainen
Hair adornments:https://www.aino-shop.com
Florals: http://wwwhttp://www.helmivillakko.com/
Bridal dress:http://heidituisku.fi/
Boudoir dress:https://vienohelsinki.fi/
MUA: www.meliinasavela.fi
Hair: www.yazzhair.fi
Ceramics: www.tuias.fi
Venue: www.oitbackagard.com


Tuolta hääblogin linkistä (yllä) kannattaa vaikka käydä katsomassa halutessaan lisää kuvia. Latasin tähän vain osan.


Nyt kaikkea hyvää juuri alkaneelle vuodelle teille kaikille! 
Valoa kohden <3


2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja kauniita ovat astiasi aina 😍

    Oikein hyvää uutta vuotta ❤️ Oma sanomani on lisää iloa ja valoa tälle vuodelle. Kiitollisena täytyy ottaa vastaan kaikki mitä annetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä on teemasi tälle vuodelle, ne ajatukset sisältää just sitä mitä myös tahdon toivottaa ympärilleni ja löytää ne itsekin täällä elämää tallustellessa <3 Totta on että kiitollisuudella on otettava kaikki ja sillä mennään mitä annetaan...
      Kaikkea hyvää ja vilkutus sinulle!

      Poista