Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kissan päiviä






Nyt moikkaus tassulla, kissan tassulla :) Meille tuli nimittäin kissa taloon. Hiukan nopealla varoitusajalla, mutta jonkin aikaa jo ollut lapsilla toiveena. Edellisestä mirristä on puolentoista vuoden tauko, tässä välissä ei ole ollut lemmikkiä, mutta nyt on. Pentu tuo vielä on ja vikkelä hyppimään ja leikkimään. Pienestä iso ilo :) Pakkaset hellittivät tänään, kunnon talvi mahdollisti tekstiilien tuuletukset raikkaassa ja ulos syntyi jäälyhtyjä kovien pakkasten aikaan. Luonto oli ihmeen kauniina, edelleenkin kyllä :) Tämä pikku pakkanen tuntuu ihan mukavalta nyt, tervetulleelta vaihtelulta ja ulkoilukin on helpompaa. 
Valoa ja kevättä kohden <3

lauantai 9. tammikuuta 2016

Talvi






Pakkasterkut! Nyt on kylmä ja oikea talven tuntu. Sormet melkein jäätyi kun nappasin puhelimellani Nukarinkoskella käydessä kuvia. Oli toodella kylmä, mutta kaunis luonto <3

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi





Uusi uutukainen vuosi edessä. Tuokoon se mukanansa kaikellansa sinulle hyvää! Tällä toivotuksella tervehdys :) 

Vuoden vaihde toi tänne pakkaset ja lumen. Ensimmäinen lumienkelikin on myös ilmestynyt pihamaallemme, kiitos nuorimmaisemme :) Uuteen vuoteen ei täällä kuulu ihmeellisempiä juhlallisuuksia, lapsille muutama ilotulite ja tähtisadetikku, siitäpä se syntyy ja ehkäpä hiukkasen pidempään valvomisesta jne. Tietysti itselle vuodenvaihtuminen on tietynlainen suunnan tarkastelun paikka; menneeseen katsomista, arviointia, uuteen kurkotusta ja uskallusta ja toivoa, toiveita, odotusta... Toiveissa ihan tavisarkea ja kuulostelua siitä miten voisi olla omalla paikallaan, kenties tukena sille joka tukea kulloinkin tarvitsee... Hajanaisia ajatuksia, mutta jotain toiveita tällaisia.

Vieraiden kyläillessä meillä uuden vuoden aikaan, tuli leivottua pekaanipähkinäkakkusia. Murotaikinapohjalla manteli-pekaanipähkinätäytteellä (täyte sokeria, rasvaa, kananmunaa, perunajauhoja, pähkinää). Terveellisempiä versioita yritin tehdä käyttäen täysjyväjauhoja ja intiaanisokeria. Ohje oli aikanaan jostain ruokalehdestä napattu ja tallennettu keittiön kaapin oven sisäpuolelle :) Ihan jees maku, ei kovin makea.

Kaikkea hyvää tammikuulle ja uuteen vuoteen! Täällä nuorimmainen suunnittelee synttäreitään, "kakkukuukausi" siis :)