Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Pop up shop





Täällä morjenstetaan iloisella heippasella sekä hiukkasen jännittävälläkin otteella, sillä ensi viikolla Jokelan aseman pohjoispäätyyn avaan pienen keramiikkaputiikin :) Kyseessä pop up shop joka on viikon mittainen.  Kuvissa hieman esimakua tulevasta viikosta. Tänään olen saanut apuvoimien kera kalustettua myyntipaikan ja maanantaina ennen ovien avaamista täydennän hyllyille vielä kuppeja ja kippoja. Myyntiin otan myös orvokkeja ja yrttejä sekä postikortteja. Kukille paistuu parhaillaan keramiikkauunissa korkeassa lämpötilassa betonisavesta kukkaruukkuja eli tulossa siis uunituoretta ruukkua ;) Jokelan asemalle junayhteydet ovat hyvät (Hyvinkään ja Järvenpään välissä kulkee kahdesti tunnissa paikallisjunat) joten sen puoleen junallakin helppo halutessaan tulla. 
Aukiolot ma-pe 11-18.30 ja lauantaina klo 10-14. 

Tervetuloa <3

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kevättervehdys







Jyväskylän kädentaitomessut takana, kiitoksen paikka :) Suosituin artikkeli oli näillä messuilla ehdottomasti rouhea tummapohjainen keramiikka ja ilo on ilmoittaa että Jyväskylään tuli myös uusi jälleenmyyjä näiden messujen jälkeen ja hälle jäikin loput rouheat keskikokoiset mukit sekä hiukkasen muutakin :) Eli Toivolan Vanhan Pihan putiikista Keski-Suomesta löytyy jatkossa käsintehtyä rouheaa keramiikkaa ja tarkemmin siis Popperin puodista.

Seuraavat myyntitapahtumat tapahtuukin sitten tässä aivan lähelläni, kun sain mahdollisuuden vuokrata tuosta Jokelan aseman yhteydestä yhden pienen tilan huhtikuun viimeisenä viikkona sekä toukokuun viimeisenä viikkona eli viikot 17 ja 21. Kyseessä on Jokelan asemarakennuksen pohjoispääty, jonka ovista avautuu pieni ns "olohuone", jonne siis aikomus laittaa pieni pop up putiikki ja täyttää se mukeilla, lautasilla, ruukuilla jne... mitä nyt ehtiikään vielä lisää tehdä :) Junayhteydet ovat Jokelaan hyvät Helsinki-Riihimäki välillä ja Jokelassa junat pysähtyvät kahdesti tunnissa. Silloin siis helppo tulla vaikka junalla, tervetuloa :)

Lämpenevää vuodenaikaa kohden <3






keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Huhtikuu




Tänään tuuli oli jo keväisen lämmin,  huhtikuu :) Ensimmäinen krookuksen keltainen kukka oli puhjennut pihallamme myös kukkaan, kevät :) Lunta on vielä, mutta pienen kasvimaani kohdalta on lumet jo sulaneet eli suunnitelmia jo hiukkasen jo on senkin suhteen. Valmiina olisi jo hankittuna papujen siemeniä, uutena itselleni ostin myös lilan värisiä, vielä saavat odottaa että maa lämpenee. Olen innostunut mm papujen kasvatuksesta oman pienen kasvimaan sadon myötä ja viime syksynä loppuivat mielestäni kesken kun hyödynsin ruoanlaitossa niitä lisukkeiksi ruokiin ja salaatteihin jne.

Ensimmäinen isompi messuviikonloppu tälle keväälle on nyt myös edessä ja suuntana Jyväskylä. Jyväskylän Paviljongissa siis tulevana viikonloppuna 9-10.4 kädentaidon messut. Kuvissa näkyviä mukeja, valkoista ja mustaa pakkailen mukaan. Tervetuloa!

Lämmintä ja lempeää kevättuulta!!