Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku
maanantai 24. elokuuta 2015
Kasvimaan satoa
Syksyn satoa on hiljalleen kerätty pieneltä kasvimaalta; salaattia, lehtikaalia, herneitä, punajuuria, naurista ja papuja... Siis aivan ihana siitä tämä elokuu kun kasvimaa tarjoilee antimiaan ja marjoja saa tuoreeltaan syödä :) Pakastin on täytetty mustikoilla ja nyt elokuulla joka aamu mustaherukoiden kypsyttyä, haen niitä aamupalalle kourallisen. Viimeistään niiden kirpakka maku antaa hyvän herätyksen. Lehtikaali, josta on tullut yksi suosikkini, kasvoi tänäkin vuonna moitteettomasti ja nopeasti. Salaatteihin, risottoihin ja jopa pikku pizzoihin lehtikaalia on kätevä kyllä lisätä. Kuvan pikkuruisia pizzoja syntyi samasta taikinasta kun tein elämäni ensimmäisen lohikukon ruiskuoreen. Mutta siis, valmistaikinaa kaupasta :) Kenties uskaltaudun tekemään toistekin kalakukkoa, ihan siihen tykästyi.
Nautitaan satokaudesta ja auringon lämmöstä!
keskiviikko 5. elokuuta 2015
elokuu
Elokuun saapumisen huomaa. Yhtäkkiä illat jo pimenevät. Totuttu valvominen pimeän tuloon asti aikaistuu. Ensi viikolla koululaisten rytmin muutos tuo lisää tunnetta että on käännytty syksyyn. Vielä otimme elokuun alkuun pienen pätkän mökkielämää. Rakennustyömaa alkaa saada valmiita alueita yhä enemmän. Tänä kesänä oli kuistin vuoro ja valmiille kuistille löytyi pieni leponurkkaus.
Ihania aurinkopäiviä elokuu toi tullessaan, ei helteisiä mutta lämpöä :)
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Kesän tarjoamaa
Mökkielämää takana viimeiset pari viikkoa. Käsin tiskausta, vanhat lankkulattiat, ulkohuussi ja tynnyrisauna. Nautin kaikesta, mutta ihan kivaa plussaa oli saaada viimeisinä mökkipäivinä myös ihan oikea tiskikone toimintaan :) Käytetty kone, mutta mökille uusi juttu ja siellä tuntui ihan luksukselta! Järvivesi on ollut todella viileää, mutta periaatteesta joka kerta piti uida. Olihan nyt sentään heinäkuu ;)
Mökin lattiat maalasimme viime vuonna aavistuksen harmaan sävyyn ja siihen auringon säteiden osuessa nousi extempore ajatus kuvata muutama keramiikkakippo sitä vasten.
Nyt kotosalla nautittu kasvimaan sadosta. Lehtikaali kasvaa muuten todella näppärästi taas tänä vuonna ja on satoisa. Lähiruokaa todella läheltä ja se on parhaimpia juttuja mitä kesä tarjoaa :)
Mukavia heinäkuun loppupäiviä! Nautitaan mitä kesä tarjoaa :)
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Heinäkuu
Heinäkuu ja hellettä! Pihalla kukkii niin rikkakasvit kuin istutetutkin :) Mikähän ihana hentovartinen rikkakasvi kivikkomuuriamme koristaa. Nappasin maljakkoon muutaman hentokaisen ja zoomailin kameralla lähikuvia.
Kasvimaalla salaatit ja lehtikaalit alkavat kohta tuottamaan satoa. Ensimmäisiä jo napsittu, jee! Samalla hiukkasen säästöä kun kaupasta ei tarvitse näitä ostaa, vaan oma maa tuottaa kesän ajan satoa. Säästöistä puhuessa samalla tässä seuraillaan miten kreikkalaiset äänestyksellään päättävät ja mihin heidän talous johtaa... Jännä tilanne euroopassa. Ihanat lämpimät muistot Kreikan saarilta muutamat kerrat kun on saanut tallustella niillä kauniilla saarilla. Viime kerralla käydessä joka päivä kreikkalaista salaattia, aaah, nam! Nyt suloinen kesä tässä lähellä, Suomen suvi <3 Järvivedet lämpenevät päivä päivältä ja pian metsissä ensimmäisen mustikatkin kypsyy :)
Niitä odotellessa voi hyvin!
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Nimpparijuhlaa
Joistain asioista vaan muodostuu perinteitä. Nimpparijuhlat pikku tytöllämme, siinä syy tehdä mansikkakakku näin kesäkuun lopulla. Eipä tästä pitänyt tulla perinnettä, mutta joskus kakkua juhlien söimme leikkimökissä ja siitä se sitten lähti... leikkimökissä nimpparit :) Pienelle pöydälle ja pienille tuoleille pieniä vieraita, ketkä nyt sattuvat tästä naapurustosta olemaan kotosalla. Tarjolla mehua ja mansikkakakkua. Hauskaa perinnettä saada myös luonnonkukkakimppu kaverilta, leikkimökkiä koristamaan ;) Tämä kesä on viileydellään viivyttänyt kotimaisten mansikoiden satoa, mutta ulkolaisia oli kaupan hyllyillä hyvin tarjolla ja niitä tänä vuonna kakussa. Leikkimökin ympärillä hurjasti mansikat kyllä kukassa, ehkä heinäkuussa sitten niistä satoa.
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Juhannusviikolta tervehdys
Juhannukseen muutama päivä ja juhannusruusu vielä tiukasti nupuilla talomme seinustaa vasten. Saa nähdä, aukeaako kukat meillä tänä vuonna ajallaan. Koiranputkia kylläkin. Mustaa vasten näitä oli hauska kuvata, sillä pidän näiden vahvojen vastakohtien kontrastista. Musta on uusi juttu, tässä kevään mittaan hiljalleen kokeilujen alla ollut lasite. Muutamia mukeja, leipälautasia ja minikulhoja suunnitteilla toteuttaa tähän kiiltävälasitteiseen mustan sarjaan. Minikulhot ovat malli, jota olen tehnyt sokerikoksi myös valkoisella lasitteella, mutta toteutettu samaa mallia myös mustana. Nämä samalla käy pienestä jälkkärikulhosta, koska malli on simppeli.
Jos ei nyt niin lämmintä vielä, niin ainakin oikein kaunista juhannuksen aikaa luoksesi <3
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Kartanon Kesäilta 11.6.2015
Kesäkuulle ja vihreyteen astuttiin. Omppupuu on täällä kukkinut aivan mahtavasti, pihallamme oleva puu ei koskaan aiemmin niin paljon kukkinutkaan. Tosin eilinen raekuuro yllätti isoilla rakeillaan ja pudotti runsaasti terälehtiä nurmikolle. Toivottavasti se ei syksyn omppusatoon vaikuta!
Kuvailin valkoisia jälkkärikulhoja. Näitä ja toki muuta keramiikkaa tarkoitus pakata ylihuomiselle Cafe Latten Kartanon Kesäiltaan Espooseen. Tule ihmeessä mukaan ja aistimaan miellyttävässä miljöössä käsityöläisten tekemistä tuotteista ja kesäillasta. Kodikas putiikki, Cafe Latte pitää ovensa auki tapahtuman ajan. Alla vielä mainosta ja uskallan ehdottomasti suositella myös Safkalan herkkuja joita aina on täällä Cafe Latten tapahtumissa on ollut ja varmasti maistuvat kesäillassa. ...En tunnustaudu mitenkään herkkusuuksi ;) Tapahtuma on siis illalla klo 16-20. Autot kannattanee jättää hiukkasen kauemmaksi ja kävellä loppumatka. Osoite Heurlinintie 1, Espoo
Tilaa:
Kommentit (Atom)
