Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

tiistai 8. syyskuuta 2015

Syyskuu




Joskus havahtuu sään vaihtuvan yhtäaikaa kun kuukausi vaihtuu. Syyskuun vaihde oli tällainen hetki. Elokuussa kesä, syyskuulla syksy. Ei aina näin, mutta tässä kohtaa tuntui taittuvan tämä vuodenaikojen vaihdos. Arki pyörii pitkälti täällä lasten menojen, koululaisten elämän mukaan. Ehkäpä osaltaan siksi tuli nostettua vanha muotoiltu savityö esille. Punasavesta sen joskus muotoilin. Tämä aikanaan tehty työ kuvastaa huolehtimista, muovailin teokseen aikuisen ja lapsen. Näitä kun kantaa ajatuksissaan vaikka isoiksi kasvavat. Ajan hurjan kulun haluaisi joskus pysäyttää, mutta näinhän sen kuuluu mennä!

Koululaiset ovat tottuneet koulurytmiin, arkeen kaiken kaikkiaan ja voi vain todeta; lomat on nyt lusittu... Kyllä! Syksy sylissämme ja hyvä niin! 
Kasvimaan tilanne muuten on parhaillaan ehkäpä nyt, kaikki sato käytettävissa ja ihanaa, oikein ihanaa; aurinkoa ja lämpöä hiukkasen säätieteilijät lupasivat. 
Syksy <3








5 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallinen kuva, jota teksti kauniisti täydensi. Ihanaa syyskuuta teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaunis kiitos myös ilahduttavasta kommentistasi. Aurinkoa viikonlopulle, ainakin sitä on luvattu... Kesäinen syys :)

      Poista
  2. Ensin odoteltiin kesää ja lähes koko heinäkuu meni siinä. Elokuu hurahti ohi liian pian ja nyt viiletetään jo loppurippeitä syyskuusta. Työviikot kiittä vauhdilla ja kohta ollaan joulussa. Kiva tunnelma tuossa kuvassasi. On just passeli tähän tihkusateiseen päivään. Vielä se aurinko paistaa.
    Systerveiset Pajupirtistä

    VastaaPoista