Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Heinäkuulla







 Kesä on ollut kuuma -viime viikon! Ja sen lämmön ottaa nopeasti kuin turvakseen tähän kesään. Pajassa keramiikkauunin lämpö on tuonut lisälämpöä päiviin ja olo on tuntunut näinä hetkinä kuin tropiikissa olisi... Tänään on touhuttu aivan muuta, kerätty kukkia, kiedottu kranssia ja nautittu ulkona auringon lämmöstä. Kranssin teon ohella ulkosalla on juotu päiväkahvit, rupateltu maailman menoa muutaman tuttavan kanssa (Kiitos!! :))ja samalla syntyi kesän ensimmäinen kranssi. Pienet lilat kukat ovat laventelia, muuten vahvana vuorottelee ojakärsämö ja marja-aronian marjaosat. Ajattelinpa että kuivahtaneena kranssi saa mennä syksyyn ja kenties vielä tulevaan talveenkin sisätiloissa muistuttaen lyhyen kesän kukkaloistosta :) 

Ternimaito-uunijuustoa on paistettu myös kupeissa ja kulhoissa. Ohje on niin simppeli että toistekin pian tehtävä tätä. Vajaaseen litraan ternimaitoa vajaa tl suolaa, annostellaan voideltuihin uunin kestäviin kulhoihin. Noin 30 min/175 astetta. Mustikat pakastimesta, mutta tuoreiden aikakin on nyt käsillä... Jes!

Ihania lämmön täyttämiä kesäpäiviä luoksenne!!

4 kommenttia:

  1. Vaati varmasti kestävyyttä näillä helteillä seistä uunin vieressä...onneksi voit pitää vapaata välillä..:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kranssi, olen ihan unohtanut itse tehdä kesäkransseja:)

    VastaaPoista
  3. Hyviä ja mukavia kesähetkiä:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kommenteistanne :) Kaunista ja vielä lämmintä kesän jatkoa!!!

    VastaaPoista