Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku
tiistai 28. helmikuuta 2017
Cafelatten pellava- ja keramiikkapäivä
Kevään kynnyksellä tervehdys! Harmauteen startattiin tänään tällä korkeudella Suomea, sumu ja kosteus ilmassa vienee näitä talven lumia osaltaan ja saattelee meitä kevään kynnykselle. Kevät kurkistaa jo aivan oven takaa!
Ensimmäinen kevään ja koko alkaneen vuoden tapahtuma keramiikkani kanssa starttaa myös tulevana viikonloppuna Espoon Cafelatten kartanopuodilla. Eli tulevana sunnuntaina laitetaan kattaukset mm pellavasta, kukkasista, keramiikasta sekä Safkalan herkuista.
Tässäpä kutsua eli: Tervetuloa Cafelatten pellava- ja keramiikkapäiville sunnuntaina 5.3. klo 11-15. Mukana Visualaddict Fridan pellavat, Tuias'in keramiikat, Saijan kevään kukat ja Safkalan pop-up kahvila.
Lämpimästi tervetuloa!
torstai 23. helmikuuta 2017
Kevättalven tuulia
Pieni loma takana. Metsän keskellä tuli vietettyä todella rauhallinen muutaman päivän loma. Täytynee välillä lähteä pois työn ääreltä, jotta on aikaa kunnolla ulkoilla ja saada ajatukset totaalisesti pois arkikuvioista. Sukset laitoin myös ensimmäisen kerran tänä talvena jalkaan, sekä laskettelusukset että hiihtosukset. Olipa ihanaa <3 Harmiksemme vaan hiiret olivat juhlineet mökissä ennnen meitä. Saanee kissa lähteä seuraavan kerran matkaan mukaan ;)
Paljon on kyselty Suomi 100- tuotteen jälkimmäistä sarjaa (1988-2017). Niiden myyminen tulee ajankohtaiseksi kun ovat valmiit. Ne ovat osittain vielä työn alla, osa valmiina, osa raakapoltettu ja osa vielä dreijaamatta eli menee jokunen viikko... Ilmoittelen täällä blogin puolella sekä fb:n ja instagramin puolella vielä ennen julkaisua miten seuraavan satsin varaus tulee tapahtumaan. Pieni muutos tiedossa :) Viimeksihän viestitulva oli valtava ja vaati monen tunnin ja työpäivän purkamisen. Mutta vaikka kysyntä oli runsasta niin toiveita tuli samalle vuosimukille monen mukin kohdalla useita eli vapaana on vielä alkuvuosikymmenien mukeja. Ilmoittelen niistäkin jossain vaiheessa tai aina tietysti voi kysellä vaikka s-postitse yksityisesti :) Vielä edellisen sarjan (1917-1987) muutamaan varaukseen odotan vahvistusta ja ellen saa vahvistusta niin laittanen ne uudelleen myyntiin.
Keväälle on ensimmäinen myyntitapahtuma myös pian tulossa :) Eli keramiikkani kanssa suuntana Espoo 5.3. ja Cafe Latten kartanopuodin tapahtuma :)
Tarkemmin siitä tässä:
SU 5.3. klo 11-15 Cafelatte Kartanopuodin Pellava- ja keramiikkapäivä.
Mukana Koti kaupungin laidalla Fridan pellavia, Tuias keramiikkaa, kukkia ja kakkuja..
Päivän päätteeksi suosittu valokuvauskurssi (ilmoittautumiset frida@luukku.com) KURSSI TÄYNNÄ!
Nähdäänkös täällä tällöin :)
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Runebergin torttuja
Hyvää Runebergin päivää!
Täällä on leivottu Runbergin torttuja annos ja kun kaikki taikina ei mahtunut silikonivuokaan niin loput leivottu keramiikkamukeihin. Korvattomat kivitavaramukit kun kestävät hyvin uunissa paistamisen ja samalla saa valmiit annoskakut :) Hyvin voidellusta kupista valmis kakku lähtisi hyvin irti mutta koristelimme ne myös näin että ne voi lusikoida suoraan mukista.
Valoa kohden ja kevättä <3
perjantai 27. tammikuuta 2017
Iso kiitos!
Iso kiiiitos <3
Näiden mukien kysyntä yllättikin kovasti! Huima määrä varauksia saapui eri kanavia pitkin (facebook, sähköposti, instagram, tekstiviestit) heti julkaisun jälkeen näille mukeille. Onkin vierähtänyt nyt muutama päivä koneen äärellä sillä kaikki tähän mennessä tulleet toiveet (n 140kpl) olen kirjannut exceltaulukkoon, minuutilleen. Moni on kysellyt ja ihmetellyt kun jäi ilman... Harmi toki heille! Joihinkin mukeihin on jonossa paljon ihmisiä. Tämän tuotteen luonne oli nyt tällainen että yksi onnekas sai jotain erikoisen uniikkia jota on tehty vain yksi kappale kutakin tässä sarjassa. Käsityöläisenä idea tehdä tällainen määrä mukeja vielä on ok, mutta yksille käsille silti ihan iso urakka (muiden tuotteiden ohella). Suosituimmat mukit ovat ehkäpä vuosi 1977 ja 1967 joihin jonottaa monet. Viesteihin pyrin vastaamaan, mutta kiitos kärsivällisyydestänne kun se nyt hiukan kestää. Seuraavat päivät menee paketteja pakatessa. Tällainen tervehdys ja info tähän väliin siis nyt :)
Mutta mutta... vielä on joitain mukeja jäljellä joita vielä kukaan ei ole varannut, esim 1920-luvulta, 1930-luvulta ja 1940-luvulta. Mieluusti vastaan kyselyihin vapaista mukeista jos kiinnostuit <3
Kaunista talvista viikonloppua nyt!!
tiistai 24. tammikuuta 2017
Suomi 100 -tuote
Ilo ilmoittaa, että nyt on syntynyt "Suomi 100 -tuote"!
Suomen
itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi syntyi idea tehdä
keramiikkatuote,
joka kuvastaa juhlaa, kotimaisuutta sekä kädentaitoa. Syntyi sarja,
johon
kuuluu tasan sata mukia. Muki on korvaton juomamuki, vetoisuus n.
reiluhko 3dl, korkeus n. 10cm. Jokainen muki sisältää oman vuosiluvun
mukin sisäosan
yläreunassa, alkaen Suomen ensimmäisestä itsenäisestä vuodesta 1917,
aina tähän
vuoteen 2017 asti. Mukit on valmistettu käsityönä dreijaten, joten
jokainen on siten
uniikkikappale. Väriksi valikoitui valkoinen, koska se kuvastaa
puhtautta, vapautta,
talvea, lunta ja siten osaltaan Suomea. Muki on poltettu n 1240 asteen
kuumuudessa, joten se soveltuu myös esim. tiskikoneeseen tai mikrouniin.
Nyt alkuun tulee myyntiin 70 ensimmäistä vuotta, koska ne ovat jo
valmiina eli vuosimukit 1917-1987. Jokaista vuosilukua valmistan vain
yhden mukin. Suomi on elänyt erilaisia vuosia; sotavuosia, pulavuosia,
yltäkylläisiä vuosia, juhlavuosia... Mikä vuosi oli sinulle
merkityksellinen? Oma vuosiluku, vanhemiesi syntymävuosi, lasten,
isovanhempien... Haluaisitko siitä oman mukin?
Myöhemmin
keväällä julkaistaan loppuvuosien (1988-2017) mukit ja ne tulevat
arviolta myyntiin maalis-huhtikuun aikana. Jokainen muki pakataan omaan
valkoiseen laatikkoon ja itse muki kääräistään mustaan silkkipaperiin.
Lisäksi paketteihin sujahtaa "juhannusruusu"-pakettikortti. Näitä
myydään ainostaan suoraan tekijältä (info(at)tuias.fi), Hinta 22€
lauantai 7. tammikuuta 2017
Hyvää vuotta 2017 ja kuivattuja kukkia
Vuoden vaihde ja loppiainenkin jo takana. Saavutiin uuteen vuoteen ja tuokoon tämä alkanut vuosi kaikellansa hyvää niin sinne kuin tänne :) Näin toivotaan!
Kuvissa vilahtaa pojaltani saamat kasvikansion kasvit jotka hän antoi minulle joululahjaksi. Vihjasin tästä (kun ymmärsin että aikonee heittää ne muutoin pois..) Suunnittelua siis tehty että mitähän niistä keksisi, jokusen taulun ainakin. Joulukukkakimpun kauniit yksilöt kuvattuna myös tarjoululautasella. Tykkään melkeinpä kukista enemmän kuivattuna... No, ehkäpä tai ainakin usein on nän :) Sain nimittäin erikoisen kauniin joulukukkakimpun joulun alla, en edes tiedä sen kaikkia kasveja, mutta ehdottomasti kivoja kuivattuna ja aion pitää niitä maljakossa vielä. Ojakärsämön kukista kimppu myös kuivattuna ja se on ollut seinällä viime kesästä, muistuttaa siinä kesästä, näin keskellä talvea aika kiva :)
Keramiikan osalta Jyväskylän Toivolan Vanhalle Pihalla ja Tampereen Anna-Stiinaan on saapunut nyt loppiaisen seutuvilla lisäystä. Kumpaankin paikkaan myös kuvissa vilahtavaa mustaa mukia, Jyväskylään sitä saapui nyt ihan ensimmäistä kertaa. Anna-Stiinassakin hyvä satsi kaikkea savilaatua saatavilla.
Pian on loma paketissa ja lapsillakin paluu arkeen. Tämäkin loma hujahti taas vauhdilla! Seuraavaa odotellessa... :)
tiistai 20. joulukuuta 2016
Piparintuoksua
Jouluviikolla ollaan! Alkoikin melkoisen sumuisena tämä viikko, sää kun vaihtunee plussan puolelle.
Vuoden viimeinen myyntitapahtuma takana, Kaapelin Joulu. Kiitos kaikille asiakkaille!! Nyt vielä viikolla pakettien postittelua, toivotaan että ne ehtivät vielä jouluksi! Ainakin postissa lupasivat niin...
Vihdoin myös piparitalon perustukset on tehty täällä, kokoaminen vaan edessä ja koristelut :) Tässä kohtaa myös kiitän kuluneesta vuodesta kaikkia asiakkaita, tukijoukkoja, jälleenmyyjiä, kannustajia, rinnallakulkijoita, täällä kommenttinsa jättäneitä jne... Vaikka lomaa pienoisesti nyt edessä niin jotain uuttakin jo suunnitteilla ensi vuodelle, täyttäähän Suomi 100 ja minultakin on kysytty tuleeko jotain spesiaalia tuotetta sen kunniaksi. Paljastan että idea syntyi piiitkän mietinnän jälkeen vasta tänään, eli katsotaan mitä tuleman olisi... <3
Rauhallista joulun aikaa tahoillenne<3
Tilaa:
Kommentit (Atom)