Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

perjantai 11. joulukuuta 2015

Adventin aikaa





Kolmas adventti ovella. Lunta ja pakkasta olisi jo ihana saada. Joulu tietysti tulee ilman näitäkin, mutta jos toivoa saisi, niin sitten mieluusti lumi ja pikku pakkanen oli oikein tervetullutta!!
Kaiken joulusesongin keskellä uskaltauduin muutamiin kannuihin antamaan luovuudelle sen verran aikaa että väkersin jotain oikein kiemuraista kahvoihin ja ehkäpä liiankin koristeellista... Valkosavikannussa keskimmäisessä kuvassa kahvassa kulkee "pitsikuvio". Uniikkeja kappaleita. Tämä on tällaista pientä romatisointia kaiken muun selkeälinjaisuuden keskellä. Kannuissa muuten on sen verran iso tuo kaatonokka että soveltuuvat myös esim vaniljakastikkeelle tms. 
Tulevan viikonloppuna 12-13.12 Lohjan mennen ajan joulumarkkinat Lohjalla. Kannut pakataan sinne mukaan ja nähtäväksi jää josko niille löytyisi jostain sopiva koti ;)


Joka tapauksessa kaunista kolmatta tulevaa adventtia <3

5 kommenttia:

  1. kauniit kannut!

    Hyvää kolmatta adventtia myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin, kolmanteen adventtiin kaikkea hyvää sinulle! Valoa ja iloa :)

      Poista
  2. Kauniit kannut! Harkinnassa on, jos lähtisi Lohjalle ajelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lohjalla vierähti tämä päivä ja sauna kivasti lämmitti kaiken jälkeen, sillä koko päivä ulkoilun merkeissä kylmettää aika lailla. Mutta tänä vuonna ainakin nyt lauantaille sattui tulemaan ihan ok keli, tosin sellainen ohut pakkaslumi olisi ihana piste iin päälle (jos toivoa saisi) :)

      Poista