Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Huhtikuu






Kevään päivät ovat lentäneet vauhdilla, ajalla on ollut kyllä hurjaa vauhtia lentävät siivet! Blogimaailman laidallekaan ei ole ehtinyt kurkkaamaan mitä meno on täällä.. 
Mutta huhtikuulle on jo tultu. Viikonlopuksi on lämmintä luvattu ja auringon lämmittävä voima kertoo siitä myös. Viime kerrasta on paljon täällä tapahtunut, yksi teini täällä on viettänyt synttäreitään, yhteishaussa on valinnat tehty ja harjoituslupa prätkäajoa varten saatu. Toisella lapsella on ihmeen kova virustauti ollut päällä ja lemmikin menetys viikolla lienee kaikkein kovin suru. Ikävä mielessä <3

Mutta muuten on keväästä nautittu! Ensimmäiset päiväkaffet vietetty auringossa, suunitelmat kasvimaalle tarvitsevat vielä hiontaa ja kevään ensimmäiset leskenlehdet ilahduttavat aina. Pajassa on myös ajatukset olleet keväiset, kananmunakupit ovat jotenkin niin pääsiäiseen kuuluvia. Niitä on tehty kahdenlaisia. Puhtaan valkoisissa kiertää pieni pistereuna ja tummapohjaiset ovat ilman koristeita, simppeleitä oikeastaan malliltaan molemmat. Pinottavuus on ollut yksi kriteeri näitä tehdessä, myös säilytyksen kannalta. Muutamaan minikuppiin voisikin kylvää raerohoa ja toivoa lisää lämpenevää :)



15 kommenttia:

  1. Meilläkin harjoitellaan mopolla ajoa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisellä ainakin hiukkasen lisäjännitystä kun nuoret kasvaavat ja lähtevät tuonne liikenteeseen... Turvallisia kilometrejä toivotaan myös sinne!

      Poista
  2. Kauniita! Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sunnuntai toi kevätsateen, hyvää sekin :) Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  3. Voimia koko perheelle tautien keskelle ja lemmikin menettämisen osalta - se tuntuu toden totta kuin perheenjäsen olisi lähtenyt. Nuo suloisesti vinksallaan olevat munakuppirivit tuovat mieleen jo pääsiäisen: ovat kauniita, niin valtavan kauniita :) :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo lemmikin menetys on ikävää. Kaikki lapset ovat puhuneet uudesta lemmikistä, kenties aikanaan... Pienin lapsista nyt myös kuumeessa ja itsekin oikein luvan kanssa nautin hänen vierellään aamupäiväunet, milloinhan viimeksi arkena päikkärit...Tekee terää!
      Kiitos sanoistasi, hymyilin :) Oikein mukavaa huhtikuun jatkoa luoksesi!!

      Poista
  4. Pitkästä aikaa tulin katsomaan kun tuolla kässäyrittäjien fb, ryhmässä nostimme kissan pöydälle ja mietin, että ketä mainostaisin. Sinä tuli ensi mieleeni näiden astioiden kanssa. Kunpa joskus pääsen näitä hypistelemään oikein luonnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) Piristys päivääni sillä täällä ollaan flunssan otteessa.. Eilinen meni lähes täysin vuoteen omana, tänään valoa näkyy jo tämän "flunssatunnelin" päässä ;) Lämmittäköön kevätaurinko!!

      Poista
    2. Oi miten ikävää nyt olla kipeenä :) Parane pian!

      Poista
  5. Riemullista ja siunattua pääsiäistä sinulle ja perheellesi!
    kevätvalo on ottanut syleilyynsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Riemullinen sanoma jäi elämään ja vaikuttamaan... Näinhän sen kuuluu mennäkin!! Lämpö on astunut valon seuraksi kuvioihin,kivaa!!!

      Poista