Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

maanantai 28. marraskuuta 2016

Tuias Pop up shop








Putiikki auki!!! Eli tämän viikon Jokelan asemarakennuksen ns pienessä olohuoneessa ovat ovet auki ma-pe klo 11-18 ja la 10-15 eli esillä kotimaista keramiikkaa. Myös osa huonekaluista ja lampusta on myynnissä ja niiden myynnin takana on Jokelan Aitan Aarteet, pientä yhteistyötä paikallisen yrittäjän kanssa :) Aitan Aarteet nimensä mukaisesti myy vanhoja kauniita huonekaluja. Osa huonekaluista vaatinee pientä fiksausta ja sen tähden tänne muutamat huonekalut on hinnoiteltu sen mukaisesti, edullisesti. 
Joulukuusi mahtui tilaan tiukasti ovesta ja tuo joulun tunnelmaa kivasti. Mukava oli sisustaa puoti joulun henkeen. Ilmeisesti saan myös kaunista joulumusiikkia cd:n muodossa myyntiin :)

Takana Tampereen kädentaito-messut ja Metsänkylän navetan joulutapahtuma! Suuret kiitokset teille kaikille asiakkaille!! Ilman teitä ei olisi mielekästä jatkaa tätä työtä <3  
Ensimmäinen adventtikin jo takana, kuinka vauhdilla tultiin tähän joulun aikaan... Valoisuutta on lisäksi tuonut lumi ja pakkanen. 
Joulukuun ensimmäisen päivän iltana täällä pop up tilassa muuten on "Some-luovuus" -ilta ja hyvin on kiinnostusta herättänyt ko tapahtuma (ks edellinen postaus) ja ilmoittautuneita on jo suurin osa, mutta muutama paikka olisi vapaana :) Jos kiinnostuit niin to klo 18-20 spesiaali -kurssia tarjolla sekä tarjoilua ja pienet lahjat mukaan osallistuville <3 Ilmoittautua voit Minna Luomalle (edellisessä postauksessa yht tiedot)

Kaikkea hyvää adventin aikaasi! 







Tuija/Tuias




torstai 10. marraskuuta 2016

Messulippujen voittajat & tulossa Some~luovuudesta ilta!!




No niin, tänään on arvottu yli 40 osallistujan joukosta (fb, instagram ja tämä blogi) kolme henkilöä joille lähtee pääsylippu (arvo14€) Tampereen kädentaidon messuille. Arvonnan suoritti lukiolainen joka hyppytunnilla käväisi kotona :) Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti, nyt vaan tarvitsen osoitteet jotta liput saadaan matkaan. Voittajat:

"Pilviraitti", 
Suvi S ja 
*Mirva* 

Onnea teille!

Tässä kuvattuna mustia kynttilänpidikkeitä sillä Tampereella on tiedossa messujen aikaan "Musta tuntuu" -Näyttely ja lähden mukaan tällaisella mustalla tuotteella :) 
Tervetuloa vielä kaikille oikein lämpimästi messuilemaan!

Myös lunta ollaan saatu eilen hyvin lisää! Kunnon talvi ja lumen aika nyt. Ajatuksissa välillä myös tuleva Pop up viikko Jokelan asemalla sillä silloin jotain extraa myös tiedossa...
Eli tulossa pop up viikon (28.11-3.12.16) aikana:
To 1.12 klo 18-20 (kun varsinainen puoti sulkeutuu siltä päivältä) niin kymmenen ensimmäistä ilmoittautunutta mahtuu tunnelmalliseen illanviettoon jossa tarjolla pientä purtavaa ja jotain vuodenaikaan ja iltaan taatusti maistuvaa. Tarjoilun lisäksi Minna Luoma (sisällöntuottaja, bloggaaja, toimittaja, some-personal trainer) tulee antamaan hyviä vinkkejä somen poluilla kulkevalle sekä käsittelee aihetta ~viisi vinkkiä luovuudesta~, vinkit ajankohtaisia ja arvokkaita täällä somemaailman poluilla liikkuville. Lisäksi iltaan on varattu aikaa mahdollisille kysymyksille, keskusteluille ja pystyt tutustumaan myös keramiikkaputiikin tuotteisiin kaikessa rauhassa leppoisassa ja tunnelmallisessa illassa some personal trainerin ja käsityöläisen kanssa.
Lämpimästi tervetuloa!!!
Kurssi-illan hinta on 20 e/hlö, joka sisältää kurssin, kurssimateriaalin kirjallisesti sekä tarjoilun.
Ilmoittaudu heti! Mukaan mahtuu vain 10 nopeinta. Ilmoittautumiset (kerro samalla mahdolliset ruoka-aine allergiat) ja lisätiedot viim. to 24.11.
rouva.sana@gmail.com tai puh. 0400-393922.

Kurssi- ja tapahtumaillan järjestävät yhteistyössä keskiuusmaalainen Sisältötoimisto Rouva Sana sekä uniikkia käyttökeramiikkaa valmistava hyvinkääläinen Tuias

Näissä mietteissä, 
T
 


maanantai 7. marraskuuta 2016

Lippuja kädentaitomessuille





Heissan! 

Nyt olisi lippuja jaossa 3kpl Suomen kädentaidot messuille. Messut ovat Tampereella 18-20.11 ja tiedossa tupaten täynnä kädentaitoa useassa isossa hallissa. Pääsylipun arvo 14€. Jos kiinnostuit, voit osallistua lippujen arvontaan (yksi lippu/henkilö) tässä kommentoimalla alle, fb:ssa https://www.facebook.com/tuias/ sekä istagramissa https://www.instagram.com/tuiaskeramiikka/ Arvontaan osallistuvat to 10.11 klo 12 mennessä ilmoittautuneet :) Sen jälkeen postipoika kuljettaa liput voittajille! 

Lycka till!!

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kynttiläkausi



 

 Ensimmäisiä lumihiutaleita leijailee. Pakkasta, villasukkia, takkatulta, talvirenkaat... sekä pimeneviin iltoihin lisävaloa. Tähän kynttiläkauteen varauduttu erilaisia kynttiläkuppeja ja -pidikkeitä tekemällä. Kahvallisia ja kahvattomia. Uniikkikappaleita jokainen, dreijaten tehty.

Tämän kuukauden loppupuolella starttaa viikon mittainen (28.11-3.12.2016) pop up "Tuias jouluputiikki" Jokelan aseman pienessä olohuoneessa. Kyseessä vastaava pop up shop jollaisia viime keväänä oli samassa tilassa. Visiona tehdä siitä nyt jouluinen :) Sitä ennen suuntana Tampereen kädentaitomessut 18-20.11 ja Metsänkylän navetan joulumyyjäiset 27.11.


Pysykäähän lämpimänä tässä kylmenevässä ajassa <3