Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Les Jardins de Cadiotin kaunis puutarha












Nyt iso pläjäys puutarhaa ja kukkia kuvien kera! Ihastuttavalla puutarhakierroksella nimittäin sain olla Carluxissa, Ranskassa. Kuvista väriloistoa syksyyn! 
Paikka oli yksinkertaisesti kaunis kulkea polkuja, katsella ja ihmetellä luonnon antimia ja kaunetta. Paljon oli polkuja, pensaita, kukkia, labyrinttikin pensaista, luonnontilaa, myös särmikkäitä leikkauksia pensaissa, laventelin hentoista tuoksua ja toki muidenkin kukkien. Ruusut eivät enää niin olleet kukassaan, mutta jokunen silti kukki :) Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta käydä täällä. Kerronpa myös että olin "siivellämatkustajana" mieheni työmatkalla ja vasta perillä ollessa tajusin että tällainen puutarha on melko lähellä ja ihana kun oli puoli päivää ylimääräistä aikaa, joten vierailu täällä onnistui. Jos suunnittelet Ranskaan matkaa, niin huomioi tämä, mikäli olet puutarhan ystävä: http://www.lesjardinsdecadiot.com

Ensi lauantaina Hyvinkäällä Knehtilän tilalla maatilan syysmarkkinat. Syksyn satoa olisi tarjolla kotimaasta ja lähituotantoa sekä luomua siis tarjolla. Myös kädentaitajia ja keramiikkani kanssa myös mukana lähituottajana :) Eli la 24.9 klo 10-15. 
Lämpimästi tervetuloa mukaan syksyiseen tapahtumaan :)

7 kommenttia:

  1. Onpa ihana puisto! Viimesyksynä juuri näinä aikoina kiertelimme Pariisin ympäristöä ja Normandiaa. Bongasin monta ihanaa puistoa ja puutarhaa matkallamme. Juuri nuo upeat, isot hortensiat syysväreissään jäivät eniten mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaapa ihanalta sinun reissu jolla olet saanut olla :) Ihanaa olisi päästä uudestaan, paljon olisi ihmeellistä ja kaunista nähtävää.. Hortensian paras kukka-aika lienee parhaillaan pohjoisessakin nyt :) Kaunista syksyä!!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Puutarhat ovat kyllä ihastuttavia! Niiden lumoihin voisi uppoutua pidemmäksikin aikaa :)
      Kaunista syksyä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Paikka oli kyllä ihana ja jäi muistoihin mukavaksi hetkeksi <3
      Kaunista syksyn aikaa!

      Poista
  4. Oi miten upean näköistä, ihan vatsanpohjasta ottaa! <3

    VastaaPoista