Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pieniä lintuja







 Viime viikkoiselta Ruotsin reissulta löytyi matkatuliaisina kivoja pikkulintuja. Tukholman vanhan kaupungin katuja kierrellessä osuimme oikein kivaan ja kotoisen oloiseen putiikkiin, missä oli paljon kädentaitajien tuotteita tarjolla. Puusta tehdyt linnut olivat niin pikku tyttösemme mieleen (ja minun myös!) että hänen omaksi matkamuistokseen hankimme rusehtavan linnun (hän valitsi mielummin tämän kun laivalta jonkun muun pikku jutun!), itselleni harmaasulkainen. Paikka löytyi kukkaruukusta kukkaa koristamaan.

Nimpparisankaria on tällä viikolla juhlittu, vielä oli syy leipoa mutakakku :) Pienet pitsiliinat muotteina tomusokeria ripotellessa ja tuli nopeasti hauskat kuviot!


Huomasin täällä blogimaailmassa tänään (viime tipassa) sisustuskilpailun ja tällä postauksellani ajattelin extempore nyt siihen osallistua. Tämän kilpailun ovat järjestäneet yhteistyössä cuponation.fi sekä Pieni lintu -blogi

Nyt hoksasin pienen yhteyden postaukseeni pikku linnuista ja pieni lintu blogista. Nimet -hassu yhteensattuma :)

Mukavaa viikonloppua! Itse nautin kun ajattelin laittaa keramiikkauunin huomenna päälle, nimittäin sen tuoma lämpö pajaani on näillä keleillä tervetullutta :)




16 kommenttia:

  1. Oi ihania, Pieni Lintu tykkää ehdottomasti pienistä linnuista. ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Linnut ovat käsintehtyjä, todella tykkään myös :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Aina jotain pientä tuliaista myös itselle hankittava, Postikortteja pieniksi tauluksi myös tuli hankittua :)

      Poista
  4. Suloiset lintulöydöt. Ja jälleen kerran jäin ihastelemaan kuppejasi, keramiikkasi muotokieli on todella kaunista.
    Kesäiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahduttavaa on aina kuulla jos joku ilahtuu kupeistani... Ne sanat kantaa osaltaan tätä käsityöläistä :)
      Ihania hetkiä kesääsi!!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä, joku on taidollisesti ne tehnyt :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. :) Kyllä, joku on taidokkaasti ne tehnyt!

      Poista
  7. Niin on aidon oloisia siivekkäitä. Varmaan ihastuttava putiikki mistä moiset löysit.
    Aurinkoa päiviisi.
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putiikki josta linnut ovat, oli täytetty kädentaitajien tuotteilla osittain :) Aurinkoa ja lämpöä luoksesi!!

      Poista
  8. Oh wonderful! Wonderful pictures, wonderful settings, wonderful decoration and a lovely bird too! The cake looks fantastic! Love this post, there is so much love and harmony in it!
    All my best from Austria and sunny days
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your visit here and your lovely words :) Have a nice summer :)

      Poista