Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusviikolta






Juhannusviikkoon mahtui paljon. Viikko lähti käyntiin Ruotsin puolelta koukaten, Tukholman katuja vanhassa kaupungissa kiertäessä ystävän ja hänen lapsensa kanssa. Lasten kanssa kierreltiin kuninkaan linnan monet upeat huoneet ja kiivettiin monia rappusia. (Hyvää jumpaa päivä kiipeillessä ja kävellessä :)) Suurkirkon penkeilläkin pysähdyimme ja keskiaikainen kahvila tarjosi tuoreita vohveleita pienen tauon verran. Pitkä aika olikin vierähtänyt edellisestä Tukholman käynnistä, hyvä päivitys nyt. Lapsille tuntui olevan luksusta matkustaa laivalla. Nyt nuorimmainen suunnittelee omaa pallomerta toiseen vaatehuoneeseemme ;)

Kolea sää saatiin seuraksi varsinaiseen juhannukseen. Takkatuli, lampaantaljat ja villasukat tuntuivat korvaamattomilta ja toivat puuttuvan lämmön! Lemmikki, herkkä kaunotar taipui pieneen punokseen ja muutoinkin kyllä Suomen suvi huokui kauneutta kaikesta koleudesta huolimatta! Keskiyön hetki järven pinnalla oli tallennettava, usva järven pinnalla tuntui tuovan satumaisen näkymän. Muistoissa takana taas yksi juhannus ja sekin että talviturkin heittäminen järveen tänä juhannuksena oli mielestäni melko rohkea veto! Ja se tuli tehtyä +13 asteisessa järvivedessä :)

Lämpöä odotellen ja toivoen,

T

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, erityisesti tuo sininen hetki! Lämpöä ovat lupailleet heinäkuuksi, eiköhän se vielä kesäisemmäksi muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen hetki oli erikoinen kokemus. (Myöhäisen mm jalkapallomatsin jälkeinen hetki yöllä ulkona) Hienoa odottaa heinäkuuta!!

      Poista
  2. Oi, että ihana reissu teillä ollut!
    Wau, onnea huikeasta suorituksesta, mä olen niiiiiiiin vilukissa, ettei mua saisi veteen tällä säällä:)
    Luonto pukeutuu omiin kesäväreihinsä niin antaumuksella koleasta piittaamatta. Sitä ihaillessa mieli lämpenee♥
    Villasukat ja takkatuli täälläkin.

    Iloa ja kesävaloa, kyllä se lämpökin vielä läikähtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kiva käydä piiitkästä aikaa naapurimaassa :) Jeps, kylmää oli järvivesi ja päättäväisyydellä kastautuminen hyisessä järvivedessä, en yleensä kylläkään vaan olen myös vilukissa ja odottelen heinäkuun helteitä jolloin uida.
      Kyllä me sitten todella nautimme lämmöstä kun sen vuoro on astella kuvioihin. Näissä viileissä keleissä on hyvät puolensa; yöllä ei ole niin tukalaa nukkuminen :)

      Ihanaa kesä-heinäkuun vaihdetta luoksesi!!

      Poista