Ruukuntekijän polulla

Ruukuntekijän polulla
Ruukuntekijän polku

lauantai 10. elokuuta 2013

Elokuu





Elokuun illoissa on aavistus jo syksyä. Värit selvästi jo syvenevät ja vahvistuvat. Pyöräretken anti oli korillinen kukkia :) Ojakärsämö on yksi mielestäni kauneimmista kukista varsinkin kuivattuna. Ojakärsämökransseja olen muutamia aikanaan tehnyt ja vielä ovat edellisistä vuosista kauniita kuivattunakin. Tällä kertaa kranssi pihapöydän ylle, johon kaveriksi marja-aroniaa.

Oikeastaan vasta näinä päivinä on saanut nauttia kukkivista joita on istuttanut siemenistä ruukkuihin keväällä. Tuoksuherne, päivänsini, samettiruusu ja mustasilmäsusanna ovat nyt kukassa. Hauskaa puuhaa tiedosssa vielä syyspäiviin, sillä nyt kukkivista on aikomus kerätä siemenet talteen ja upottaa ne taas tulevana keväänä multaan. Pihapöydän äärelläkin kuivahtaneen kranssin alla on tarkoitus ja toive saada viettää vielä lämpöisiä, vaikkakin jo pimeneviä loppukesän iltoja.


4 kommenttia:

  1. Oi miten hurmaava kranssi. Ja kuppisi, taiteilet niin kaunista.

    Suloisia loppukesän hetkiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) Loppukesä tosiaan on, koululaiset lähtivät koulutielle syksynpunaisten pihlajanmarjojen aikaan. Aamussakin oli viileyttä havaittavissa! Lämpöä syksyysi!

    VastaaPoista
  3. Ihana kranssi!!
    Ja kiitos että sujautit paperipussiin korttisi, niin löysin tänne :)
    Ostin tänään sinulta kynttiläalustan Loviisassa. Tuskin muistat mutta kynttilä palaa nyt eteisen pöydällä.
    Terkkuja ja työniloa sinulle. Teet kauniita asioita meille arkeen.
    Monica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Monica!

      Hauskaa että löysit tänne ja kiitos että piipahdit Loviisassa luonani :) Toivottavasti kynttilänpidikkeestä on iloa pimeneviin syksyn iltoihin! Syksy on tuonut kylmenevät aamut mukanaan, sienet metsään ja punaposkiset omput puihin.. Nautitaan!!!

      Poista